Ensimmäisen luokan Oma juttu -vihkoni löydettyäni hihkuin riemusta. Pian kiemurtelin naurusta. Vihkon sivuille suurella vaivalla paarustetut tarinat kertovat ihan älyttömän paljon 7-vuotiaasta itsestäni - ja vähän nykyisestäkin. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Tästä kaikki alkoi:
ratsastus
kun kerran olin ratstmasa minulla oli pieni ruskea poni sen nimi oli Rolle
LOPU
Kuluvan vuoden olen työskennellyt koulunkäyntiavustajana. Odotan jännittyneenä kutsua luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeisiin tehtyäni VAKAVA-pääsykokeen viime viikolla. Orastava opettajanplanttu sisälläni näkee Oma juttu -vihkon mahtavana läpileikkauksena kirjoitustaitoni kehityksestä. Ensimmäinen koskaan kirjoittamani kertomus on juuri sellainen kuin ensimmäiset kertomukset useimmilla lapsilla ovat.
noita tarina
olipa kerran paha noita
hän keitteli illalla kamalan hajuisia keittojaanhän laitoi soppaan käärmeitä ja hiiriä sammakoita ja hämähäkkejä
LOPPU
Toisessa tarinassani huomaan keskittyneeni kaksoiskonsonantteihin: käsiala ja päättäväiset tuplakirjamet kielivät siitä. Pala palalta kirjoitus alkaa kehittyä. Seuraavassa kertomuksessa minua on selvästi ohjattu jo lause-käsitteen kanssa. Muistan usein käyttää isoja alkukirjaimia ja pistettäkin kerran, mutta selvästikin olen unohtanut koko asian heti, kun opettaja ei ole siitä muistuttanut (tätä käy lapsille töissäkin usein!). Ajatus on kuitenkin kylvetty ja yritystä on hieman ollut:
tarina kolmesta kanista
Suklaa oli rauhallinen
Tähti ja Ruusu olivat puolestaan villejä kuten Suklaa aina sanoi. Eräänä kauniina päivänä kanit lähtivät niitylle metsän reunaan syömään mutta Ruusu ja Tähti eivät tulleet syömään vaikka Suklaa kuinka yritti pyytää heitä
lopulta Ruusu ja Tähti tulivat syömään ja sitten he lähtivät kotiin
loppu
Pituus ja nopeus ovat asioita, jotka lapsi usein mieltää paremmuuden mitaksi. Ne on helppo hahmottaa: jos olen valmis muita ennen, olen ollut nopein eli paras. Minäkin olen käynyt ahneemmaksi tarinoiden pituuden suhteen; olin aina huono malttamaan lopettaa silloin, kun aika loppui. Tarinan täytyi jatkua ja jatkua! Kiire ja halu saada kirjoittaa paljon näkyy teksteissä...
Pääsiäispupun oma tarin
Olipa kerran kaunis laakso
siellä asui pieni pupu
sen nimi oli Piia se oli pääsiäis pupu eräänä päivänä Piia päätti lähteä metsään keräämään sieniä ja marjoja ja sen sellaista koska hänen ruoka varasto oli tyhjä ja Piian kodin lähelläkäänei ollut yhtään niittyä mutta olihan Piian kodin vieressä talo jonka takapihalla oli kasvimaa jossa kasvoi Piian herkkuja esimerkiksi porkkanoita ja salaatinlehtiä ja kaalia mutta kasvimaan omistaja ei pitänyt pikku ystävämme vierailuista
kun piian kori on täynnä piia lähti kotiin kotona piia täytti ruokavarastonsa heti kun piia oli täyttänyt varastonsa hän valmisti illallisen ja juotavaa
syötyään ja juotuaan tarpeeksi Piia meni nukkumaan
seuraava aamu alkoi tavallisesti Piia söi aamupalan ja seuraavaksi oli vuorossa aamukävely hän käveli kunnes hän tuli pienele metsäaukiolle Piia ei ollut aikaisemmin käynyt tällä aukiolla illta alkoi jo hämärtää kun Piiaa rupesi pelottamaan mutta koti ei ollut niin kaukana kuin Piia luuli vihdoin Piia löysi tien kotiin
kotona hän keitti itselleen ihanaa soppaa syötyään hän meni nukkumaan
loppu
Tämä on mun mielestäni aika liikuttava tarina (ja heh, siinä on jo ensimmäinen vuoropuheluni sekä kysymysmerkkini!):
tarina kahdesta siilistä ja ystävyydeestä
Olipa kerran kaksi pientä siiliä heillä oli kaikki mitä he tarvitsivat paitsi että heillä ei ollut yhtään ystävää eräänä päivänä siilit lähtivät metsään siellä he tapasivat toisen siilin
sen nimi oli Saimi
Saimillakaan ei ollut ystäviä Pepi ja Topi kysyivät voisiko Saimi olla heidän ystävä?
Saimi vastasi kyllä.
kaverukset juoksentelivat niitylä kun he olivat juoksenelut tarpeeksi he lähtivät kotiin
kotona he söivät yhdesä syötyään tarpeeksi kaverukset menivä päivä unile ensin heräsi Saimi ja seuraavaksi heräsi Pepi ja viimeiseksi Topi kun kaiki olivat heräneet siili ystäväme koitivat keksiä jotain tekemistä vihdoin he keksivät tekemistä he menivät metsään eväs kori mukanaan
he söivät kunes he eivät enään jaksaneet murustakaan
sitten vähän aikaa levätyään he talustivat kottiin
SEN PItUinen Se
Miksi näissä tarinoissa syödään niin usein?? Seuraavat kaksi ovat lomakertomuksia, joista erityisesti jälkimmäiselle nauroin vedet silmissä. Selvästi olen kirjoittanut lomaläksyksi määrätyt tarinat valtavan huolellisesti...
JOULU
me lähdime jouluksi kuhmoon mumin ja ukin luokse jouluksi matka oli pitkä mutta kun olime matkailuauttola matkasa niin ei tulut aika pitkäksi
Minun lomani Sappee
Sappeessa oli tosi hauskaa lasketella ja tosi hauskaa aloittaa lauttailu no vaikka siinä kaatuilikin aluksi mutta loppu hyvin kakki hyvin loppu
No, hyvä, että "loppu hyvin kakki hyvin loppu" vaikka "lauttaillessa kaatuilikin aluksi". Oikeasti en muuten koskaan oppinut lautailemaan kovin hyvin. Moneen vuoteen en ole sitä lajia kokeillutkaan; sukset on niin mukavan turvalliset.
Seuraava tarina on vihkon viimeinen ja harmillisesti jäänyt kesken! Tämähän on aivan ehdottomasti vihkon helmi. Heppatyttöni on päässyt valloilleen; jostain syystä tämä kyllä selvästi antaa ilmi sen tosiseikan, että luin paljon heppalehtiä... Tätä kertomusta sävyttävät hienot kuvitukset poneista ja erityisesti puhekuplat ovat hellyttäviä.
PONTSU PONI
Olipa kerran pieni poni jonka nimi oli Pontsu. Pontsu oli lehmänkirjava. Eli ruskeavalkoin. Pontsu oli ori. Sillä oli paljon ystäviä.
Mutta Pontsun ajatukset olivat ihan muualla koska Pontsu oli ihastunut yhteen tyttöön. Eli tammaan Pontsu ihaili tammaa päivät pitkät. Mutta Pontsu oli niin ujo ettei uskaltanut puhua tamman kansa.
Eränä aurinkoisena päivänä tamma tuli Pontsun luokse ja kysyi haluaisitko ola ystäväni? Pontsun sanat takertuivat kurkkuun
Vihdoinkin Pontsun sanat irtosivat. Kyllä vain Pontsu vastasi. Mutta tamma ei tiennyt Pontsun tunteista. He tutustuivat ensin kunnolla toisiinsa. he kirmailivat niityllä ja piehtaroivat hiekssa. Mutta sitten kotvan niityllä hyörittyään ja pyörittyään heille tuli nälkä. He rupesivat syömään. He söivät maukasta ruohoa. Kun he olivat syöneet he menivät suuren tamen alle lepäämään. Vähän aikaa levättyään Pontsu sanoi tammalle: Lepää sinä vain minun täytyy tehdä yksi juttu. Minä tulen kohta.
Ja niin Pontsu lähti tamman luota. Hän tuli ystävänsä pöllön luokse. Pölö oli viisas ja osaisi ehkä auttaa.
Pontsu kertoi murheistaan pöllölle. Pöllö sanoi Pontsulle että Pontsu pitäisi puhua tamman kansa. Niin Pontsu lähti tamman luokse.
Hiukan peäröden Pontsu sanoi Viiralle minä rakastan sinua. Viira katsoi
EII, ei se voi jäädä tommoseen cliffhanger-kohtaan! Niin vaan on käynyt, enkä saa koskaan tietää, miten Viira reagoi ja miten poneille käy. :((
"Kirjallinen sarjakuvaversio" PONTSU PONI:sta!
Otsikon alla on kuva mietteliäästä lehmänkirjavasta Pontsu ponista,
joka ajattelee: "Se tamma on ihana". Ajatuskuplan ja Pontsun pään
väliset pisteet ovat sydämenmuotoisia.
2. sivun ylälaidassa on kuva Pontsusta katselemassa hevosta, joka katsoo
muualle. Sydämet ympäröivät ajatuskuplaa, jossa lukee: "Tuo on se
tamma."
3. sivun ylälaidassa on kuva Pontsusta ja sille puhuvasta tammasta, jonka
puhekuplassa on epämääräistä höpinää kuvaavaa viivasotkua. Pontsu, jonka
ympärillä on taas paljon sydämiä, ajattelee: "Vau! Hän puhui minulle!"
4. sivun ylälaidassa on kuva Pontsusta ja Viirasta leikkimässä kukkaniityllä auringon paistaessa. Pontsu riemuitsee mielessään: "Vau! Hän on minun ystäväni!" ja "Mahtavat muut olla kateellisia."
5. sivun ylälaidassa ponit piehtaroivat. Pontsu ajattelee: "Jihuu! Tää vasta on elämää!"
6. sivulla ollaan syömässä ruohoa ja Pontsun mielestä: "Tää on tosi hyvää ruohoa."
Tämmöistä tekstipläjäystä tänään. Palailen sarjakuvajuttujen pariin, kunhan pääsykoerumba on ohi ja ehdin toteuttaa jotain julkaisukelpoista. :)
